lauantai 10. tammikuuta 2015

Ystävälle

Everybody Art Challenge 306 - Bingo


Lace, Doily and Flower

Ystävänpäivään ei ole enää hirveästi aikaa joten tarvetta on. Kukka on Studio Light:n  3-D-arkista.
Kuvaaminen on hankalaa kun on pimeää. Tänäänkään ei ole aurinkoa näkynyt. Tuulee ja pyryttää.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Talvista

Allsorts Challenge Week 282   Cold and frosty colours

Kylmän päivän (-24 astetta) kortti


Iltaa kohti on sentään lauhtunut ja huomenna pääsee taas ulkoilemaan.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Sinistä ja valkoista

Jouluun on hyvä valmistautua jo nyt.


Tein tämä KK:n ikiliikkujaan ja julkaisen vasta tässä. Olen ollut pikkasen laiska tässä blogin pidossa.  Uudenvuoden lupauksena aion parantaa tapani :)


Tässä on rauhaa ja jossain äskeisessä suinpaikkatutkimuksessa Hailuoto oli kolmannella sijalla. Tuo kuva joka tuli paperisetin mukana vois aivan hyvin olla täältä. Taivaskin on näyttänyt näinä päivinä ihan samalta. Tänään kylläkin tiputteli silkkaa vettä vaikka piti olla tipaton tammikuu mutta vähitellen se on muuttunut lumeksi

torstai 1. tammikuuta 2015

Tyrskyjä

Hyvää Uutta Vuotta 2015 rakkaat lukijat

Vuoden ensimmäinen päivä on kulunut kortin teossa


Ostin viime kesänä tuon leiman ja Prismacolor Premier kynät jotka nyt uudistin. Leima on sen verran haastava että ei ole aiemmin tullut kokeiltua. Nyt tuli tarve tehdä Koukussa Kortteihin Skinny-kortti johon tuo aihe sopi. Otin myös nuo kynät käyttöön ja ihastuin oitis. Sopivat minulle. Tyrskyihin tupsuttelin lumianetta.